Pelko pään sisällä

Mä en tosiaankaan ymmärrä miten tai miksi, mutta Knapen viimeisen klinikkareissun ja sitä seuranneen viikon sairaslomailun jälkeen mua on alkanut pelottaa Knapen selässä. En usko pelkääväni tippumista, koska se on mulle jo suhteellisen tuttua hommaa eikä mua koskaan pudotessa ole pahemmin sattunut. Knappe on myös suhteellisen pieni hevonen (n. 160cm korkea), joten maahankaan ei olisi pitkä matka. Luulen, että pahinta Knapella ratsastuksessa on se, ettei se ole aina täsyin mun kontrollissa. Heidiin verrattuna se on todella arvaamaton ja nopea liikkeissää, vaikka vaikeampiakin hevosia tietysti löytyy. Omituisinta kaikessa tässä on se, että mulla on viimeaikoina mennyt ratsastus ihan hyvin, heppa on ollut suhteellisen kiltisti, en ole tippunut Knapen tai muidenkaan hevosten kyydistä. Ei siis ole oikeastaan mitään rationaalista syytä pelätä. Onko teillä ollut tälläisiä ongelmia hevosten tai muiden harrastusten kanssa?

Olen nyt tästä johtuen ratsastanut Knappiksella vain valvovan silmän alla, koska mun reaktio jännitykseen on helposti ohjista vetäminen, mikä ei todellakaan toimi tuon hevosen kanssa. Muuten Viivi on ratsastanut sen mitä on ehtinyt ja mä oon juoksutellut loput Knapen liikkumisen tarpeesta. Knappe on nyt tosiaan ihan täysin juoksutettavissa oleva hevonen, ja olen tarvinnut sen kanssa apua vain kerran kun päätin juoksuttaa todella tuulisena päivänä vapaapäivän jälkeen ulkokentällä. Hevosella oli tosiaan hauskaa juosta koko isoa kenttää ympäri liinan roikkuessa perässä. Muuten kuin tällä karkauskerralla Knappe on siis ollut kiltisti liinassa ja juoksutinpa kerran jo ilman sivuohjia tai ketjua leuan alla. Eilen myös irtojuoksutin sen kentällä ihan tarkoituksen kanssa, ja kyllähän Knapesta irtoaa vauhtia kun vaan saa mennä.


Tosiaan tuosta pelontunteesta vielä, siihen ei siis ole mitään syytä, mikä tekee asian todella vaikeaksi ratkaista. Olen joutunut todellakin miettimään ratsastaessa omaa istuntaa, milloin se on tukeva ja milloin esimerkiki rento tai jännittynyt, sekä millainen sen pitäisi olla, jotta olisi sekä oikeasti turvallista ratsastaa että turvallinen olo. Turvallinen olohan syntyy usein pienestä etukenosta ja "valmiustilasta" jossa keho on hieman jännittynyt joka paikasta. Mulle turvallinen olo syntyy myös siitä että hevonen menee hitaasti ja vastaa pidätteisiin hyvin. Tosiasiassa turvallista on mennä silloin, kun hevonen liikkuu reippaasti eteen ja kuuntelee kaikkia apuja, jolloin se ei ehdi katselemaan maisemia. Oikeasti turvallinen istunta taas on jopa hieman liikkeen takana, selkä suorassa ja jalat melko edessä.

Melkoista aivotyötä on mulle tuottanut tämän sisäistäminen, enkä todellakaan ole näitä asioita vielä kunnolla oppinut. Nyt kuitenkin tuntuu, että oon menossa aivotyön kanssa oikeaan suuntaan ja osaan jo melko hyvin antaa Knapelle aina johonkin suuntaan tilaa mennä, enkä siis jää vain hysteerisenä vetämään molemmista ohjista ja odottamaan, että mihin suuntaan se hevonen päätää karauttaa. Jatkan edelleen ratsastamista opettajan johdolla, ehkä uskaltaudun selkään jos Viivi tulee katsomaan sekä käytän Knapen kanssa gramaaneja lähinnä oman turvallisuuden tunteen vuoksi. Yksi ohja lisää kädessä tuo kummasti hallinnan tunnetta, varsinkin kun se vaikeuttaa hevoselle pään kiskaisemista ylös ja karkuun lähtemistä. Kyllä tämäkin tästä vielä iloksi muuttuu!

Klinikkareissusta selvitty!

Knappe pääsi tänään pitkästä aikaa katselemaan vähän uusia maisemia klinikkareissun muodossa. Tää oli mun ensimmäinen kerta Kangasalan hevosklinikalla ja voi että siellä oli kiva fiilis ja mukavat lääkärit. Olin myös ensimmäistä kertaa Knapen kanssa jossain muualla kuin kotitallilla, mikä oli aika jännää. Kuten tiedätte, Knapen lastauksen kanssa on ollut vähän ongelmia. Toisin sanoen en ole koskaan saanut sitä koppiin. Tänään aamulla saimme ammattiapua tallimme omistajalta ja lastattiin heppa hänen opastuksellaan neljä-viisi kertaa ennen liikkeellelähtöä. Se on muuten hienoa katsoa, kun ammattilainen tekee töitä ja hevonen vaan tekee mitä käsketään, sen enempää kyselemättä tai niskuroimatta. Sitten kun itse tarttuu liinaan niin yhtäkkiä peruutetaan ja kiemurrellaan kuin mitkäkin lierot.

 

Tärkeintä kuitenkin oli, että saadaan hevonen kyytiin ja päästään liikkeelle. Siinä tosiaan onnistuimme ja sain kuin saikin Knapen itse lastattua iskän avustaessa liinan kanssa hevosen takapuolella. Matka sujui hyvin ja olimmekin klinikalla noin tuntia ennen varattua aikaa. Kopista ulos Knappe tuli todella nätisti ja vein sen karsinaan odottelemaan hoitoja. Knappe oli todella rauhassa karsinassa, vaikkei näköetäisyydellä ollut muita hevosia tai edes ihmisiä. Ihmisseurue eli minä, äiti ja iskä söimme tässä välissä klinikan ihanassa kahviossa eväsleivät ja ehdinpä tekemään vähän koulujuttujakin. Aikataulun mukaisesti puoli yhdeltä eläinlääkäri tuli sanomaan, että voitaisiin aloittaa hoidot ja pistää Knapelle vähän rauhoittavaa. 

Iskä halusi urheana hevosenkuljettajana taluttaa Knapen pakkopilttuuseen eli hoitopaikalle. Knappea ei haitannut tässä vaiheessa enää mikään. Se oli niin tokkurassa, ettei osannut koukistaa enää etujalkojaan kavioiden putsausta varten :D. Ensiksi Knappe valmisteltiin huolellisella desinfioinnilla ristiselästä, sitten sinne pistettiin muutama piikki ja lopuksi heppa sai Shockwave-hoitoa. Myös flunssarokote vahvistettiin ja sitten oltiinkin jo valmiita seuraavaan lastauskoitokseen. Koko toimenpide kesti puolisen tuntia, mutta silti Knappe ehti heräilemään humalastaan sen verran, ettei vieläkään halunnut mennä traileriin. Pääsin noin viiden metrin päähän lastaussillasta ennen kuin tämä veijari iski pakin päälle ja veti mua jäisellä pihalla hyvän matkaa. Etuperin ei sitten enää päästy trailerin lähellekään joten peruuteltiin sitten vastahakoisesti takaisin. Muutaman yrityksen jälkeen Knappe oli taas turvallisesti kopissa ja lähdimme kotia kohti. Nyt Knappista odottaa noin puolentoista viikon huilailu ja kuukauden päästä kontrollikäynti.

Noin viikon heppauutiset

Knapen kanssa alkaa sujua jatkuvasti paremmin. Vaikka sen takaosa ei fyysisesti toimi ihan yhtä hyvin kuin se voisi, hepalla on ihan mielettömästi yritystä ja halua tehdä oikein. Aina kun sille laittaa ratsastus- tai juoksutuskamat päälle, se tunkee päänsä karsinan ovesta ulos ja odottaa korvat hörössä, että pääsisi maneesiin. Ratsatettaessa se on joka kerralla mennyt aina vain paremmin ja eilen juoksuttaessa se käytti hyvin myös vasenta takastaan. Käynnissä alan itse saada sen käyttämään myös selkälihaksiaan pidempiäkin pätkiä varsinkin ravaamisen ja laukkaamisen jälkeen. Perjantain tunnilla Viivillä oli mennyt omien sanojensa mukaan paremmin kuin koskaan ja Knappe oli laukannut pitkiä hyviä pätkiä myös vaikeampaan oikeaan kierrokseen. Olen niin onnellinen tällaisesta kehityksestä. Hetken aikaa muutama viikko takaperin olin melkein epätoivoinen ja ajattelin, etten pärjää Knapen kanssa. Onhan se edelleen paljon reaktiivisempi kuin vaikka Heidi, jonka tasaiseen mielenlaatuun olen tottunut, mutta enää mua itseäni ei pelota, että heppa saattaa kohta säikähtää jotain.

Heidi ja sen paras kaveri Lumo

Aamuheinät ja aurinko

Heidi nauttii elämästään "landella" ja syö edelleen niin paljon kuin vain napa vetää. Poni onkin lihonut hirvittävästi vain kuukaudessa ja kunnon kuntokuuri tekisi sille hyvää. Lauantaina vein poikaystäväni perhettä tallille katsomaan Höpöä. Koska mukana oli yksi pienempi lapsi, ja Heidin viimeisimmästä kärryajelusta on jo aikaa, päätimme lähteä kokeilemaan, miten poni kulkee kärryjen edessä. Aluksi tietysti hoidettiin poni ja syötettiin sille porkkanaa, sekä ihmeteltiin valjaita. Sitten vietiin Heidi pihalle ja minä tottuneena valjastajana ("mitenköhän tää menikään? tässä oli joku juttu, eiku joo täältä se tulee") asensin kärryt ponin perään ja mietin kovasti, miten heinämasun saisi mahtumaan aisojen väliin. Aluksi kärryjen kyydissä istui vain minä ja pienin tallikaveri, mutta jossain vaiheessa myös muita mukanaolijoita hyppäili kyytiin ja pois sen mukaan, milloin ei jaksanut kävellä tai tuli kylmä. Heidi tallusteli ihanan reippaasti ja kuuliaisesti koko matkan, kokeiltiinpa me myös muutama pätkä ravia. Myös tiukka käännös kahden kapean tien risteyksessä onnistui hienosti jyrkällä ravipohkeenväistöllä, kun poni ei malttanut kävellä.

todistusaineistoa ponin kärrytaidoista

Sunnuntaina Heidi pääsi taas käymään maneesissa, koska seuramme siunaa meitä ilmaisilla maneesivuoroilla. En ehtinyt juurikaan nähdä, miten poni meni, koska juoksutin samaan aikaan Knappea, minkä jälkeen harjoittelin sen kanssa hieman trailerin sillalle astumista. Juoksuttamisessa olikin hieman hommaa, koska Knapella oli lauantaina vapaa ja se ahdistui tallin käytävällä tarhaan juoksevista hevosista aika paljon. Se ei malttanut kävellä eikä ravata, välillä se ei myöskään malttanut pysyä ympyrällä ja yritti muutaman kerran lähteä johonkin ihan muualle. Sain sen kuitenkin aina pysäytettyä ja turvallisesti takaisin oikeaan suuntaan ympyrälle. Loppua kohden heppa alkoi rauhoittua ja vähän väsähtääkin. Juoksutuksen ja taluttamisen jälkeen yritinkin siis lastata Knappea ihan harjoitusmielessä, mutta eihän siitä vielä mitään tullut. K yritti jatkuvasti astua sillalle trailerin sivusta ja pienenkin äänen kuullessaan lähti raivoisasti peruuttamaan pois paikalta. Noin puolen tunnin suostuttelun jälkeen se suostui seisomaan lastaussillalla kaikilla jaloillaan, jolloin syötin sille muutaman porkkanan ja lopetimme hyvään fiilikseen.

"rankkaa olla näin suosittu"

"siis ihan törkeen rankkaa"

Ainiin, torstaina meitsillä oli penkkarit, eli lukio on periaatteessa ohi. Nyt alkaa pyllyn puuduttaminen ensin ylioppilaskirjoituksiin ja sitten pääsykokeisiin lukemisella. Wish me luck!

Juoksutus part 3

Torstaina Knapen sairasloma loppui ja turvallisuussyistä aloitimme liikutuksen juokstutuksella. Tässä tulee siis Knapen juoksutuskoulun viimeinen osa, ellei nyt isompia ongelmia ala esiintyä. Ennen ympyrälle ottamista talutin heppaa maneesissa reilu kymmenen minuuttia. Se oli selkeästi energinen ja valpas, mutta pysyi kiltisti koko ajan kauempana musta eikä rykinyt turhia. Mua kieltämättä jännitti aika paljon, miten juoksutus tulee sujumaan. Maneesissa oli vielä samaan aikaan tunti menossa ja yksityishevonen meidän kanssa samassa päädyssä pyörimässä. Ratsastuksenopettajamme kertoi heti aluksi olevansa todella hämmästynyt, jos Knappe ei yritä poistua paikalta ainakin kerran. Juoksutuksesta huolehtikin totutusti molemmat ratsastuksenopettajat.

Knappe sitten päätti yllättää kaikki ja käyttäytyä todella nätisti koko ajan. Se ei yrittänyt poistua paikalta koko juoksutuksen aikana. Vain kerran se pysähtyi ja kääntyi ympyrän keskustaa kohti, mutta jatkoi sitten pyydettäessä laukkaa oikeaan suuntaan. Muuten se pysyi koko ajan ympyrällä suurin piirtein halutussa askellajissa. Olihan sillä todella paljon virtaa, eikä se olisi mielellään hidastanut. Kuitenkaan Knappe ei ottanut mitään ylimääräisiä lähtöjä liinassa, ei potkinut tai pukitellut. Se ei myöskään yrittänyt lähestyä juoksuttajaa tai käyttäytynyt mitenkään aggressiivisesti, mitä se ei ole muutenkaan koskaan tehnyt. Tämä juoksutuskerta antoi todella paljon toivoa tulevasta. Knappe on nopea oppimaan, ja haluaa selvästi miellyttää, mitkä on uskomattoman hyviä piirteitä hevosessa. On myös hyvä pystyä juoksuttamaan hevosta turvallisesti, jos sillä on paljon energiaa tällaisten vapaiden jälkeen.

Heti seuraavana päivänä pääsin itse toisen ratsastuksenopettajan avustuksella liinan parempaan päähän. Niinkuin odotettavissa olikin, Knappe käyttäytyi jälleen hyvin ja totteli myös ääniapuja yhä paremmin. Juoksutin puolisen tuntia ensin siten että opettaja seisoi vieressä turvana ja lopuksi muutaman kierroksen yksin. Missään ei ollut mitään ongelmaa, joten Knapen juoksutuskoulu päättyi tähän, ja nyt jatketaan juoksuttelemista itsenäisesti. Lisäksi Knapella aletaan pikkuhiljaa ratsastamaan enemmän ja ratsain vahvistamaan sen takaosaa. Eilen ratsastuksenopettajamme ratsasti sillä, ja hepasta todella huomasi, ettei sillä ole voimaa kantaa itseään. Vasen takanen on vielä heikommassa kunnossa kuin oikea, eikä Knappe pysty ponnistamaan sillä kunnolla. Hiljalleen aloitettavan treenin pitäisi kuitenkin auttaa siihenkin, Knapen ennuste on todella hyvä.


              

Poni neljän seinän sisällä

Olen käynyt Höpöllä nyt kaksi kertaa aikaisemmin tällä viikolla ja uskaltautunut vähän ravailemaankin tiellä. Luminen kenttä tuntuu olevan Höpölle vielä liian raskas alusta ravaamiselle, vaikka käntityöskentelyyn se onkin ihanteellinen. Tie on kivan tasainen ja hokit purevat siihen tosi hyvin, vielä ei olla yhtään liukasteltu Heidin kanssa. Heidi on ollut tosi innoissaan aina ravipätkistä ja muutenkin edelleen kovin reipas koko ajan. Tänään se laukkasi ihan itse tarhan perältä portille, kun ajoimme pihaan ja nousimme autosta. Kai se luuli, että joku tuo jo heinää. Yleensä Heidistä ei juuri ole vauhtia löytynyt muuten kuin ihan pakon edessä. En ole varmaan koskaan ennen nähnyt sen juoksevan tarhassa.

Tänään ratsastusseuramme järjesti ilmaisen maneesivuoron Enjalaan, joten poni täytyi saada kärrättyä sinne. Onneksi iskä lähti kuskaamaan minua ja ponia Pornaisista Keravalle ja takaisin, itse kun en ole saanut BE-korttia vielä ajettua. En tosin ole ajanut edes ajokortin harjoitteluvaihetta, joka piti tehdä noin kuukausi kortin saamisen jälkeen. Kai niitä ehtii vähän myöhemminkin. Nyt ei vain ole aikaa kaikilta heppahommilta ja koulujutuilta. Tosin kiireet jatkuvat koulun suhteen vielä pitkälle kevääseen, ylioppilaskirjoitukset ja oikeustieteellisen pääsykokeet häämöttävät jo. Heppojen kanssa on nyt viikon verran ollut hippasen rauhallisempaa, kun Knappea ei ole tarvinnut liikuttaa. Ensi viikolla sillä kuitenkin jatkuu taas juoksutusopetus ja sen jälkeen aletaan hiljalleen taas ratsastamaan.

Tosiaan pääsin siis tänään Heidillä omaan tuttuun maneesiin ratsastamaan. Maneesilla ei ollut edes tungosta, vain yksi hevonen, joka sekin oli meille jo ennestään tuttu. Ratsastin ilman satulaa, koska tarkoitus oli tosiaan vain vähän kokeilla, miten poni toimii taas tällaisella alustalla ja miten paljon sitä huvittaa mennä eteen, kun saa siihen luvan. Menin aluksi ihan käynnissä vähän ympyröitä ja pokeenväistöjä, palauttelin omaan ja ponin mieleen, miten taivutaan ja asetutaan. Välillä ravasin pitkän sivun, ja ravi tuntui tosi hyvältä. Se oli aivan täysin tahdissa eikä selkään tuntunut minkäänlaista epäpuhtautta tai hyppelehtimistä.

Tein myös vähän pohkeenväistöjä ja avotaivutusta käynnissä. Oli hassua, kun jotain pyytäessä ratsu alkoikin vain ihan mukisematta tehdä pyydettyä asiaa. Knapen kanssa on vähän tottunut, että joutuu esimerkiksi väistöissä hidastamaan tempoa ja vähän johdattelemaan väistöön, pidättämään ja vaatimaan sitä reaktiota. Toki se on paljon vihreämpi ja hämmentyy helposti, enkä sitä siitä mitenkään syytä. Lopuksi otin muutamat pätkät laukkaa molempiin suuntiin, ja Heidi oli aivan innoissaan. Se laukkasi todella todella reippaasti eikä olisi malttanut enää kävellä. Minkäänlaiseen muotoon tai peräänantoon en Höpöä tällä kertaa saanut ratsastettua. En tosin myöskään ihan hirveästi aikaa tai vaivaa siihen laittanut ja annoin Heidin mennä ihan vapaasti pää sille ominaisessa muuli-asennossa. Tietenkin kehuin ja kiittelin ponia vuolaasti, kun se välillä myötäsi niskastaan ja nosti vähän selkää ylös.

Valitettavasti tältä reissulta ei kuvia tai videoita ole. Mulla on aina johonkin lähdettäessä ajatus, että pitää ottaa Höpöstä välillä kuvia, mutta ponin kanssa touhutessa se sitten unohtuu. Knapen seuraavaa juoksutusta torstaina aion kuitenkin dokumentoida ainakin jossain määrin. Alamme harjoitella hepan kanssa myös lastausta, koska se osoittautui maanantain klinikkareissulla hankalaksi hommaksi. Muutaman viikon päästä pitää Knappe viedä vielä uudestaan klinikalle piikitettäväksi ja hoidettavaksi. Heidin kanssa ei ole nyt mitään suunnitelmia, paitsi kengitys ensi viikolla. Katsotaan, pystyisikö senkin kanssa alkaa vielä treenata.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Puhtaanvalkoinen pakkaslumi narskuu ponin kavioiden alla. Aurinko alkaa valaista valkoista maisemaa pilvien välistä. Lähes punaisena hehkuva poni kävelee innokkaasti metsätiellä ja odottaa pienintäkin pohjeapua, että saisi alkaa ravata. Ratsastaja liikauttaa jalkojaan ponin kylkiä vasten ja poni siirtyy korvat hörössä raviin. Ravi on lyhyttä ja reipasta, kuin ompelukoneen tikutusta, mutta aamuista ratsastajaa vain naurattaa. Alamäen alkaessa ratsukko hidastaa käyntiin ja jatkaa upean metsämaiseman ihailua. Poni tarkkailee valppaana ympäristöään ja ratsastaja laulelee iskelmälauluja hymy korvissaan.

vanha kuva, mutta sopi aamun tunnelmaan

 Taisin olla ensimmäistä kertaa Heidin muuton jälkeen yksin maastossa tänään aamulla. Olin tallilla vähän puoli yhdeksän jälkeen ja hain Höpön heti talliin. Harjasin sen käytävällä ja laitoin vain suitset päähän. Pihalla kiipesin väärältä puolelta korokkeelta selkään, koska poni ei suostunut seisomaan oikein päin. Lähdin kävelemään tietä pitkin ja Heidi käveli ihanasti rentona, vaikka katselikin kokoajan ympärilleen ja käveli reippaasti. Pian käännyin pienemmälle metsän reunustamalle tielle ja otin muutaman pätkän ravia menosuuntaan. Kun en ollut enää ihan varma, mistä alkaa jonkun piha, käännyin takaisin päin ja otin vielä vähän ravia, kun poni oli niin innoissaan. Se odotti koko ajan pohjeapua ja otti muutamia steppiaskeleitakin. Kun pyysin ravia, se nosti pään ylös ja tikitti korvat hörössä kovaa vauhtia menemään. Jollain muulla hepalla mua olisi varmaan pelottanut, mutta Höpöä en osaa enää pelätä.

Knappe sitä vastoin on ollut ihan katastrofi viime päivinä. Sillä on siis selkä kipeä, tarkkaa vaivaa en osaa sanoa, mutta eläinlääkäri senkin tietää. Siksi ollaan kävelytetty Knappista nyt maanantaihin asti, eli suurin piirtein kaksi ja puoli viikkoa. Ensimmäisen viikon se käyttäytyi kuin pikku enkeli, mutta kipulääkekuurin loppupäässä se alkoi olla vähän villi. Se oli viimeisen viikon todella ärsyttävä taluttaa, viskoi päätään ja hypähteli pikkuäänistä. Kerran se hyppäsi pystyyn ja muutaman kerran yritti lähteä karkuun ja peruuttamaan pois paikalta. Kertaakaan se ei kuitenkaan päässyt irti, vaan uskoi kun narusta nykäisi, että ooppas nyt siinä.

Kun äiti vei Knapen maanantaina klinikalle, se sitten repäisi. Klinikalla oli ollut hieman luppoaikaa hoitopisteen ollessa varattuna, ja lääkärit päättivät katsoa Knapen liikkeitä vielä uudestaan, vaikka se ei ollutkaan reissun tarkoitus. Koska Knappe ei ole kovin varma juoksutettava vielä (:D), äiti hyppäsi selkään aikomuksenaan ravata vähän. Selkään pääsyn jälkeen Knappe oli kävellyt muutaman askeleen, sitten ravannut ja sen jälkeen päättänyt, että tämä saa riittää. Se oli nostanut omaehtoisesti laukan ja alkanut pukitella. Äiti tiputtautui tässä vaiheessa pois, ja Knappe lähti rallittamaan ympäri maneesia. Lopputuloksena: Knappe saatiin tutkittua, hoidettua ja piikitettyä, mutta äiti päätyi sairaalaan leikkauttamaan yhtä jalkapöydän luuta pois toisen sisältä. Nyt Knappe on puolitoista viikkoa pelkällä tarhaliikunnalla, ja sen jälkeen jatkamme tallinomistajan kanssa juoksutusharjoittelua. Selkään menee seuraavaksi ammattilainen.

Puoli kuukautta heppailua

Vuoden alku on mennyt omalla tavallaan tosi nopeasti, mutta kuitenkin tosi rauhallisissa tunnelmissa. Melkein kolme viikkoa on jo pyyhältänyt ohi ilman, että mitään kovin erikoista olisi tapahtunut. Koulu alkaa pikkuhiljaa ottaa valtaa elämästä, kun abikurssit ja ryhmätyöt vaativat erityistä huomiota. Heppojen kanssa elämä on hidastunut loppuvuoden hektisyydestä ja hevosen etsimisestä. Heidi elelee Pornaisissa tyytyäisenä, vaikka emme siellä ehdi joka päivä käydä. Se on lihonut järkyttäväksi pullukaksi, mutta liikuntaa pitää lisätä todella varovasti, enkä itse ole ainakaan juuri uskaltanut Heidillä ravailla siellä käydessäni. Viikko ja vähän yli sitten Knappe alkoi liikkua epäpuhtaasti. Ensin se ei käyttänyt vasenta takastaan oikeassa laukassa eikä paria päivää myöhemmin ravissakaan. Knapella ei ole siis viime torstain jälkeen ratsastettu ennen kuin eilen, koska eläinlääkäri kävi sitä tänään katsomassa.

Knappea on lepoajasta huolimatta kävelytetty lähes joka päivä, koska emme vielä tienneet, miten paljon se kerää energiaa, ja koska se pystyi kävelemään. Uskon, että jos hevosta ei ole pakko seisottaa, sen kannattaa vähän liikkua. Kävelytys on myös hyvä tapa hankkia sitä luottamusta ja kivaa laatuaikaa. Viikonloppuna mulla oli tosi hauskaa, kun annoin Knapelle yhden namin sen jännittyessä, kun toinen hevonen ravasi ohi. Sen jälkeen se kerjäsi nameja kaiken aikaa ja samalla keskittyi muhun, eikä siihen ympärillä pyörivään pelottavaan hevoseen. Knapen tarha on myös sen verran pieni, ettei se siellä juurikaan liiku. Kävelytyksessä oli sekin hyvä puoli, että poikaystäväni suostui ottamaan musta ja Knapesta muutaman kuvan istuttuaan maneesin katsomossa puoli tuntia mun kävellessä hevosen kanssa.

Tiistaina iltapäivällä meidän tallille tuli satula-auto, ja muutaman muun hevosen lisäksi Knapellekin sovitettiin kymmenkuntaa koulusatulaa. Kaikki olivat hieman väljiä edestä tai vaihtoehtoisesti vähän tasapainoisia. Muuten hyvännäköiset satulat kippasivat helposti eteen jo kun vyö laitettiin kiinni. Yksi sopiva yksilö kuitenkin löytyi suurinpiirtein melkein meidän budjetistamme. Tiistaina en vielä viitsinyt (uskaltanut) mennä ratsastamaan. Olin nimittäin juuri tullut tallille, kun tallityöntekijä pysäytti minut ja kertoi, että Knappe on siirretty isompaan tarhaan, jotta sillä olisi enemmän tilaa riekkua. Heppa oli kuulemma näyttänyt niin virtaisalta, että tarvitsi parempaa liikkumatilaa. Se oli jo aamulla rykäissyt tarhan portilta taluttajan kädestä ja potkaissut mennessään ilmaa. Ei siis ollut yrittänyt mitenkään potkaista ihmistä, vaan innoissaan vaan heittänyt takapäätä. Ja siellähän Knappe juoksenteli ja pukitteli tarhassa, kun menin hakemaan sitä. Ei se meinanut malttaa edes kävellä talliin, mutta jäi sitten kuitenkin rauhassa karsinaan mutustamaan olkia.

Eilen menin äitin kanssa tallille katsomaan ja kokeilemaan sovitukseen jäänyttä satulaa. Knappea piti rasittaa, jotta vaiva näyttäytyisi myös eläinlääkärille tänään, ja äiti sai kunnian ratsastaa. Mulla ei tosiaan ole vielä ihan kunnollista luottoa tohon hevoseen, oon vähän arka vieraiden hevosten kanssa, varsinkin kun se on nyt vain kävellyt. Olen kuitenkin ratsastanut pelkästään varmaakin varmemmalla Höpöllä viimeiset kuusi vuotta. Knappe oli vielä vähän huono varsinkin vasempaan kierrokseen ravissa, oikealle se näytti paljon paremmalta. Hyvä juttu oli se, ettei se ollut mitenkään erityisen energinen, vaikka säikähtikin muutaman kerran toista hevosta. Itse vain kävelin lopuksi ja tunnustelin satulaa, joka muuten näytti ja tuntui aika hyvältä. Se on vähän lyhyempi kuin Knapella käytetty lainasatula, mutta muuten aika saman mallinen. Toivotaan, että satula näyttää jatkossakin hyvältä, ja että Knapen jalkaongelmat ovat jotain pientä. En ole vielä kuullut eläinlääkärin tuomiota, joten uskon että se oli hyvä tuomio.