Tyvestä puuhun noustaan

Sain eilen kauden loppumisen kunniaksi tunnin päätteeksi arviointilomakkeen. Aion kiinnittää sen huoneeni seinälle tai, mikä parempaa, varustekaapin oveen. Lomakkeessa siis näkyy, missä ratsastuksen osa-alueissa olen erityisesti kehittynyt tällä kaudella ja missä olisi vielä parannettavaa. Tietysti ratsastus on aina kokonaisuus, mutta joitakin asioita on syytä nostaa esiin, jotta tekeminen voisi edetä. Tämä lomake innoitti minua miettimään koko tätä vuotta ratsastuksen ja kehittymisen näkökulmasta.

Opettajani mielestä tasapainoni, apujeni vaikuttavuus, ohjastuntuma ja kouluratsastus kokonaisuutena ovat syyskaudella parantuneet. Nyt keskittyminen tulisi siirtää katseeseen, liikkeeseen mukautumiseen, apujen ajoittamiseen ja esteratsastukseen.
       Esteiden suhteen olenkin tällä kaudella ja koko vuonna mennyt vain takapakkia. Keväällä hyppäsin Höpöllä viimeistä kertaa, silloinkin kilpailuissa pienemmän luokan kuin yleensä, koska esteet jännittivät. Sen jälkeen hypyistä tuli piiiiitkä tauko, koska Heidi ei ollut hyppykunnossa, eikä minulla yhden hevosen omistajana tule juuri ratsastettua muilla. Syksyllä pääsin hyppäämään muutaman kerran tunneilla ratsastuskoulun hevosella, joka olikin täydellinen esteisiin palaamiseen. Tällä pikkusuokilla on uskomaton estesilmä, eikä sen kyydissä pelottanut edes isommat esteet. Näitäkin hyppykertoja kertyi kuitenkin vain muutama, minkä jälkeen ostimme Knapen. Ensimmäisellä hyppykerralla, kun Knappe oli meillä, tipuin sen selästä ja nyt hyppääminen taas jännittää innostuksesta huolimatta. Onneksi esteratsastus on rastitettu lomakkeessa, koska se takaa, että alamme tunneilla voittamaan pelkoja ja kehittämään taas sekä mun että Knapen estetaitoja.

Knappe valmiina etetunnille, jolla päädyimme menemään vain
puomeja, varusteet ovat kuitenkin kunnossa!

Ohjastuntuma on ollut mulle murheenkryyni aikojen alusta asti. Olen ollut aina joko antamassa hevoselle liikaa ohjaa tai kovakätinen. Vielä nykyäänkin aina tiukan paikan tullen alan helposti vetämään ohjista, mutta olen onneksi sentään sisäistänyt asian ja yritän jatkuvasti korjata sitä. Näköjään olen siinä edes jossain määrin onnistunut. Tämän vuoden aikana olen myös oppinut kantamaan kädet paremmin sen sijaan, että lepuuttaisin niitä reisien varassa. Luulen, että käden kantaminen on erään sijaistavan ratsastuksenopettajan ansiota. Hän sanoi, että meidän satulahuopamme kun tulee melko eteen ja ylös, niin jos nyrkkini ovat sen päällä, ne ovat melkein tarpeeksi edessä ja ylhäällä. Se oli hyvä ohje, ja sai minut tarkkailemaan käsieni paikkaa. Kannettu käsihän on joustavampi ja kevyempi kuin reiteen nojaava käsi.

Heidi, jolla ratsastan nykyään vain pitkin
ohjin maastossa   C Viivi

Alkuvuodesta ja tietysti ennen sitä, minulle oli vaikeaa saada Heidiä liikkumaan pohkeen edessä ja taipumaan rehellisesti, ylipäätään tottelemaan pohjeapuja. Tämän vuoden aikana olen oppinut käyttämään raippaa, kun hevonen ei kuuntele ensimmäistä pohjeapua, ja näin saanut Heidin paremmin kuulolle. Tämä on auttanut myös Knapen kanssa, koska uskallan todella ratsastaa ja vaatia apujani läpi. Ennen olen ollut hieman arka ja lähinnä nätisti pyytänyt hevosta tottelemaan. Kun se ei ole totellut, olen alkanut muuttaa istuntaani ja keksimään mitä erilaisimpia keinoja pohkeen käyttämisen korvikkeeksi. Tämänkin sisäistin yhdellä tietyllä tunnilla, itseasiassa viimeisellä ennen Knapen ostamista. Ratsastin ratsastuskoulun hevosella, joka mielellään teki asiat helpoksi itselleen ja jäi matelemaan pohkeen taakse. Tunnin jälkeen opettajani sanoi, että aina kun hevonen ei kuunnellut pohjettani, annoin sille ensin enemmän ohjaa, sitten yritin nojata eteenpäin ja mennä itse liikkeen eteen. Tämän tajuttuani ratsastus alkoi nopeasti paranemaan, ja nyt Knapella ratsastaessa muistan näpäyttää sitä raipalla heti, kun se yrittää lusmuilla.

Knappe ja hänen joululahjariimunsa

Tätä kirjoittaessani huomaan, että ratsastuksessani on tapahtunut suuria muutoksia ihan tässä lähiaikoina, sekä huonompaan että parempaan. Se on mielestäni tosi hienoa. Seuraavalle kaudelle aion ottaa todellisesksi projektikseni katseen. Minulla on tapana katsoa alas hevosen niskaan, enkä vieläkään osaa pitää katsetta eteenpäin, vaikka siitä on huomauteltu viikon välein noin neljä vuotta. Liikkeisiin mukautuminen tulee olemaan hankalaa, koska Knapen liikkeet ovat ISOT ja Heidin aivan pienet töpöliikeet. Se vaatii kuitenkin vain totuttelua. Apujen ajoittamisen suhteen ongelmani tällä hetkellä on se, että olen aivan liian hidas. Annan avun usein monia sekunnin sadasosia, ellen jopa sekunteja, myöhässä. Siinä vaiheessa ei enää auta, että apuni vaikuttavat nykyään paremmin.

Tämän lappusen voimin on kuitenkin hyvä lähteä ponnistelemaan kohti parempaa ratsastusta ja yhteistyötä sekä harmoniaa hevosen kanssa. Motivaatio mulla on huipussaan, koska tiedän tarkalleen mihin keskittyä omassa ratsastuksessani, ja toisaalta myös Knapen suhteen. Toivottavasti teilläkin on ollut opettavainen vuosi ja halua oppia uutta.

Juoksutus part 2

Knapen juoksutuskoulu sai jatkoa! Tänään meidän ihana tallinomistaja ja ratsastuksenopettaja opettivat Knapelle lisää ympyrällä juoksemisen saloja. Olen kyllä tosi ylpeä meidän nuorukaisesta. Vaikka sivuohjat lisättiin mukaan kuvioihin heti alussa, joskin ne olivat ihan löysällä, Knappe ei kauhistunut asiasta. Kaikkea muuta se kyllä ehti kauhistella. Pihalla oli hevostraileri, joka järkytti ruunaparan mieltä ja maneesin ulkopuolella meni muutenkin kokoajan ihmeellisiä pärinävehkeitä. Jo sisään tuodessa Knappe tarkkaili epäileväisesti uutta hevosta, joka oli tarhassa entisten ponien sijasta.

puhelinkuvan laatu maneesissa, mutta kyllä siinä on Knappe liinan päässä

Sitten mennään takaisin juoksutukseen. Ihan aluksi herran piti kokeilla, josko täältä pääsisi pois oikein kunnolla rykäisemällä. No eipä päässyt, joten ympyrällä laukkaaminen sai kelvata. Ensimmäiset kierrokset olivatkin aika vauhdikkaita, mutta ympyrältä ei enää yritetty pois. Jotain oli siis tainnut jäädä mieleen viime kerrasta. Loppua kohden meno vain parani. Ravi alkoi löytyä, ensin pitkällä rungolla kaahotuksena ja lopulta rauhallisempana ja tahdikkaampana. Laukka nousi käskystä ja raville tiputettiin muutama askel käskyn jälkeen. Viimeiset kierrokset ratsastuksenopettajamme pystyi juoksuttamaan jo itse, liina toisessa kädessä ja piiska toisessa, kun aiemmin liinasta pidettiin varmuudeksi kaksin käsin kiinni.

              

Juoksutuskoulu ei kuitenkaan ole vielä ohi. Knappe tulee rynnimistä varmasti vielä kokeilemaan, ja sivarit olivat tänään kiinni melkeinpä näön vuoksi. (tietysti myös totuttelu niihin oli tärkeässä osassa) Seuraavalla kerralla opet lyhentävät sivareita, ja ehkä sen jälkeen mekin päästään kokeilemaan oman hevosen juoksuttamista. Tavoitteena olisi pystyä parantamaan Knapen suoruutta liikkuessa. Mun on vielä pakko toistaa itseäni ja sanoa, että on meidän heppa todella fiksu, ja olen siitä ylpeä.

Historian havinaa

Nyt lähiaikoina tallijutuissa ei oo ollut mitään ihmeellisyyksiä. Hepat ovat kulkeneet hyvin ja Heidin jalkakin alkaa näyttää paranemisen merkkejä. Äiti löysi siivotessaan kuvan musta mun ensimmäisissä estekisoissa silloisella hoitohepallani Pollylla. Siitä sainkin idean tehdä pientä kuvapostausta mun ratsastushistoriasta. Todellakaan alusta asti en löytänyt kuvia, mutta Heidin ostamisen jälkeen niitä alkoi löytyä paremmin. Tässä siis tietokoneesta, Facebookista ja puhelimesta löytyneet heppakuvat noin kuuden vuoden ajalta. Laatu on osassa näistä aika kauheaa, mutta parempaan en pysty.

Venla ja lempiponi Polly ekoissa estekisoissa(vuosi mikälie)

varmaan ensimmäinen kuva Höpöllä ratsastuksesta

aina ei oo paikat osunu esteille.. :D

tää on yks mun lempparikuvista <3

rakastan tilannekuvia, ja Höpöltä on muutenkin tullut tippuiltua moooonia kertoja

  

tää onkin sitten jo 2013/-14

uskallettiin hypätä maastoesteitäkin!

Höpö on päässyt monia kertoja meidän kotipihaan leikkaamaan ruohoa

Okei, tästä tuli aika Heidi-painotteinen postaus, mutta se onkin ollut suuri osa mun elämää. Tuntuu, että se ois ollut meillä aina. Kuvia meillä olisi jossain paljon enemmänkin, koska kaikki kisat on kyllä kuvattu. En kuitenkaan yhden illan etsimisellä niitä löytänyt, joten mun ratsastustaidon kehittymistä ei tässä päästä seuraamaan. Höpö ansaitsee kuitenkin vähän jakamatonta huomiota. Siitä on nykyhetkellä vaikea kirjoitella omia postauksia, koska se on ollut vain kävelytyksellä ja pihaton siivoamisella. Seuraava kuva tässä sarjassa olisi ollut se, jossa Knappe tuli meille, mutta siitä eteenpäin oonkin lisäillyt melkein kaikki omat kuvani.

                

Juoksutus part 1

Knappe pääsi juoksutuskouluun! Voisi kuvitella, että kuusivuotias hevonen osaisi juosta liinassa, eikö? Sillä tavallahan noita heposia yleensä koulutetaan. Talutus, juoksutus, ääniavut, satulaan totuttelu liinassa, painoa selkään liinan päässä, ratsastaja liinassa, avut ääniapujen avulla... Saatan olla myös ihan hakoteillä tuon koulutuksen kanssa, enhän ole hevosta koskaan kouluttanut, mutta kuulostaa ihan pätevältä keinolta omaan korvaan. Olemme yrittäneet siis kerran Knapen meilläoloaikana tallinomistajan kanssa juoksuttaa sitä vähän ennen mun omaa tuntia. Se kerta päättyi siihen, että open hanska lähti liinan ja hevosen mukana kiitämään ympäri maneesia ja yksi pikkutyttö tippui, kun hänen poninsa säikähti meidän villikkoa.

Mutta minähän olen ihan kiltti pikku heppa

Maiskis!

Viikonloppuna sitten aloitettiin Knapen juoksutuskoulu, koska pitäähän kunnon hevosen osata juosta ympyrällä. Ei omistaja aina voi jaksaa ratsastaa. Ensimmäinen yritys oli fiasko. Mun rooli oli liimata jalat maahan ja pitää liinasta kiinni niin kovaa kuin pystyin. Lopputuloksena meikä makasi maassa ja hevonen paineli menemään liina perässä roikkuen. Onneksi paikalla oli muitakin ammattilaisia kuin tallinomistaja, ja he saivat Knapen yhdessä kiinni. Päätettiin, että minä talutan toisen opettajan hevosta ja ammattilaiset saavat rauhassa opettaa meidän heppaa tavoille. Seuraavalla yrityksellä opettaja piti liinasta ja sai hienosti pidettyä sen käsissään sekä hevosen pysäytettyä, kun se yritti rynnätä pois paikalta. Tämän jälkeen ympyräkin alkoi Knapelta löytyä. Enää muutaman kerran se yritti pysähtyä ja lähteä sitten väärään suuntaan rynnimään, ja nekin kerrat saatiin hyvin kuriin ja heppa takaisin ympyrälle. 

          

Loppuviimein Knappe ravasi ja laukkasi hienosti ympyrällä ja teki siirtymiset melkein oikeaan aikaan. Seuraavalla kerralla päästään kokeilemaan jo sivareiden kanssa työskentelyä! Onnea on osaavat ihmiset ympärillä. Onko teillä ollut vaikeuksia nuoren tai uuden hevosen kanssa?

Hyppelyt

Eilen siis kokeiltiin Knapen kanssa vähän hypätä. Mentiin koko porukka, eli minä, äiti ja Viivi, yhdessä tallille ja laitettiin Napsu kuntoon. Meitsi sai kunnian mennä ensimmäisenä, joten verkkailin ravissa sillä välin kun äiti ja Viivi rakensi mulle yhden ristikon ja pääty-ympyrälle puomin. Aloitettiin puomilla ensin ravissa ja laukassa, mikä meni aika hyvin. Laukka kun on Knapelle niin vaikeeta muutenkin, niin aina ei askel ihan osunut puomille, mutta herralla oli kyllä paljon yritystä.

jaaaaaa, loikka!

Seuraavaksi tulin ristikkoa ravissa, ajatuksella ettei haittaa yhtään jos laukka nousee. Knappe vähän innostui ja kyllähän se aina laukan nosti ja hyppäsi vielä pienen esteen yli ihan kunnolla. Vasempaan suuntaan lähestyin muutaman kerran myös laukassa, mikä sujui hyvin. Knappe kuitenkin innostui tosi paljon ja alkoi vähän painaa kädelle, eikä laukkaa pystynyt säätelemään sitäkään vähää kuin sileällä. Oikeaan kierrokseen tulin taas sisään ravilla, mutta ehdin hypätä vain kaksi kertaa, ennenkuin heppa säikähti/innostui/jotain? ja tipuin muutaman pukin saattelemana.

nämä kuvat ovat suoraan videolta napattuja, pahoittelen huonoa laatua

Mulla taisi mennä hetkeksi taju ja sain seurakseni mukavan jomotuksen päässä ja jalassa, joten hyppääminen jäi siihen. Kävin kuitenkin selässä vähän aikaa kävelemässä ja sitten vaihdettiinkin Viivi kuskiksi. Tästä mulla ei ole enää kuvia, mutta Knappe meni loppuajan tosi nätisti ja pääsi tulemaan esteen laukassa myös oikeassa kierroksessa. Päätettiin kuitenkin äidin kanssa, että Knapella ei hypätä ennen kuin se toimii sileällä paremmin ja laukka on kunnolla säädeltävissä. Myös tasapainoa pitää saada paremmaksi, joten sileätreenit kutsuvat vielä ainakin jonkin aikaa.

Voi villitys

Tänään piti olla kuvauspäivä. Piti olla myös juokstutuspäivä. Tästä tuli kuitenkin villinä ja vapaana juoksemispäivä. Sain siis kuvaajan mukaan tallille ja tarkoituksena oli kokeilla Knapen juoksuttamista ensimmäistä kertaa. Maneesissa olikin sitten estevalkka, joten päätettiin mennä vaan pihalle ottamaan kivoja kuvia, kerta kamera oli mukana. No Knappehan olikin sitten ihan eri mieltä ja otti hatkat juuri ennen kentälle pääsyä. Säikähtikö se jotain? En tiedä, mutta toivon ettei se huvikseen lähtenyt. Hevonen löysi tiensä tarha-alueelle, jonne se jäi hämmentämään kaikkia tallin muita kolmeakymmentä hevosta. Siellä se meni edestakaisin häntä tötteröllä eikä pysähtynyt, vaikka kuinka rapistelin namipussia taskussa. Saatiin kuitenkin apua hevosen pyydystämisessä, ja se rauhoittuikin jo kävelymatkalla takaisin talliin. Päätin viedä sen takaisin tarhaan ja koittaa illalla maneesiolosuhteissa uudestaan. Kuvia on tänään siis vain tarhasta, jossa herra sitten jo seisoikin aivan nätisti ja rauhallisesti. Illalla pitää vissiin ratsastaa ihan kunnolla, kun virtaa tuntuu riittävän.

Uusia tuulia

Viime kuussa meidän perheeseen tuli uusi hevonen, nyt päätin alkaa blogata. Sama tapahtui, kun meille tuli ensimmäinen poni ja silloin, kun meille tuli koira. Edesmenneen hamsterin (RIP Pena) takia en sentään alkanut elämästäni raapustaa. Nyt olisi kuitenkin ehkä aika kertoa vähän tästä meidän joukkiosta.

Mä olen Venla, käyn vikaa vuotta lukiota ja olen juhlistanut 18-vuotissynttäreitäni pizzalla ja yhdeksän aikaan sohvalle nukahtamisella. En siis ole kovin eläväinen, mitä tulee juhlimiseen tai muuhun hullutteluun. Hevosiin suhtaudun intohimoisesti ja haaveilen omasta tallista (kasvatustalli, ratsastuskoulu, vikellyskoulu, matkailukeskus, en ole vielä päättänyt) ja kisaurasta. Olen ollut ponityttö 7-vuotiaasta saakka, jolloin pääsin alkeiskurssille. Siitä lähtien elämä on ollut hoitoponeja, ratsastustunteja, vikellystreenejä, lopulta oma poni, valmentautumista ja kilpailemista. Ratsastuksen lisäksi harrastan siis vikellystä, nykyään epäsäännöllisemmin. Tulevaisuudesta en taas osaakaan sanoa, sitä saatte itse seurata täällä.

Meillä on tällä hetkellä iso poni Heidi ja pieni hevonen Knappe. Heidi on nyt syksyn saikulla, ja vähän senkin takia ostettiin Knappe. Meillä on myös Taavi-koira, joka ei kuitenkaan tallilla usein mukana pyöri. Knapen kanssa olisi tarkoitus alkaa kisata, kunhan se saa lisää lihaksia ja varmuutta tekemiseen. Se on vielä esteillä aika "vihreä" ja aiotaan ottaa sen kanssa aika rauhallisesti, mutta ensi kesänä alkaa varmasti kisahalut poltella. Ekoissa koulukisoissa viime viikonloppuna Knappe menikin jo kaksi hyväksyttyä perusmerkin rataa ja sai todella hyviä pisteitä. Mun kanssa se sai jopa valkoisen ruusukkeen.

Ajatuksena tän blogin suhteen mulla on, että pitäisin tätä yhdessä pikkusiskoni Viivin kanssa. Sillä tavalla saataisiin tänne vähän enemmän eloa ja erilaisia ajatuksia. Viivi saa esitellä itsensä ihan omin nokkineen, jos tähän edes suostuu. Meidän perheeseen kuuluu myös ratsastajaäiti ja ei-ratsastajaisä, vaikka niistä ei paljon varmaan puhutakaan.

Tässä vielä muutama kuva meistä ja hepoista.

Heidi estekisoissa 3/2016

Knapen kotiintulopäivä

kesä 2015