Poni neljän seinän sisällä

Olen käynyt Höpöllä nyt kaksi kertaa aikaisemmin tällä viikolla ja uskaltautunut vähän ravailemaankin tiellä. Luminen kenttä tuntuu olevan Höpölle vielä liian raskas alusta ravaamiselle, vaikka käntityöskentelyyn se onkin ihanteellinen. Tie on kivan tasainen ja hokit purevat siihen tosi hyvin, vielä ei olla yhtään liukasteltu Heidin kanssa. Heidi on ollut tosi innoissaan aina ravipätkistä ja muutenkin edelleen kovin reipas koko ajan. Tänään se laukkasi ihan itse tarhan perältä portille, kun ajoimme pihaan ja nousimme autosta. Kai se luuli, että joku tuo jo heinää. Yleensä Heidistä ei juuri ole vauhtia löytynyt muuten kuin ihan pakon edessä. En ole varmaan koskaan ennen nähnyt sen juoksevan tarhassa.

Tänään ratsastusseuramme järjesti ilmaisen maneesivuoron Enjalaan, joten poni täytyi saada kärrättyä sinne. Onneksi iskä lähti kuskaamaan minua ja ponia Pornaisista Keravalle ja takaisin, itse kun en ole saanut BE-korttia vielä ajettua. En tosin ole ajanut edes ajokortin harjoitteluvaihetta, joka piti tehdä noin kuukausi kortin saamisen jälkeen. Kai niitä ehtii vähän myöhemminkin. Nyt ei vain ole aikaa kaikilta heppahommilta ja koulujutuilta. Tosin kiireet jatkuvat koulun suhteen vielä pitkälle kevääseen, ylioppilaskirjoitukset ja oikeustieteellisen pääsykokeet häämöttävät jo. Heppojen kanssa on nyt viikon verran ollut hippasen rauhallisempaa, kun Knappea ei ole tarvinnut liikuttaa. Ensi viikolla sillä kuitenkin jatkuu taas juoksutusopetus ja sen jälkeen aletaan hiljalleen taas ratsastamaan.

Tosiaan pääsin siis tänään Heidillä omaan tuttuun maneesiin ratsastamaan. Maneesilla ei ollut edes tungosta, vain yksi hevonen, joka sekin oli meille jo ennestään tuttu. Ratsastin ilman satulaa, koska tarkoitus oli tosiaan vain vähän kokeilla, miten poni toimii taas tällaisella alustalla ja miten paljon sitä huvittaa mennä eteen, kun saa siihen luvan. Menin aluksi ihan käynnissä vähän ympyröitä ja pokeenväistöjä, palauttelin omaan ja ponin mieleen, miten taivutaan ja asetutaan. Välillä ravasin pitkän sivun, ja ravi tuntui tosi hyvältä. Se oli aivan täysin tahdissa eikä selkään tuntunut minkäänlaista epäpuhtautta tai hyppelehtimistä.

Tein myös vähän pohkeenväistöjä ja avotaivutusta käynnissä. Oli hassua, kun jotain pyytäessä ratsu alkoikin vain ihan mukisematta tehdä pyydettyä asiaa. Knapen kanssa on vähän tottunut, että joutuu esimerkiksi väistöissä hidastamaan tempoa ja vähän johdattelemaan väistöön, pidättämään ja vaatimaan sitä reaktiota. Toki se on paljon vihreämpi ja hämmentyy helposti, enkä sitä siitä mitenkään syytä. Lopuksi otin muutamat pätkät laukkaa molempiin suuntiin, ja Heidi oli aivan innoissaan. Se laukkasi todella todella reippaasti eikä olisi malttanut enää kävellä. Minkäänlaiseen muotoon tai peräänantoon en Höpöä tällä kertaa saanut ratsastettua. En tosin myöskään ihan hirveästi aikaa tai vaivaa siihen laittanut ja annoin Heidin mennä ihan vapaasti pää sille ominaisessa muuli-asennossa. Tietenkin kehuin ja kiittelin ponia vuolaasti, kun se välillä myötäsi niskastaan ja nosti vähän selkää ylös.

Valitettavasti tältä reissulta ei kuvia tai videoita ole. Mulla on aina johonkin lähdettäessä ajatus, että pitää ottaa Höpöstä välillä kuvia, mutta ponin kanssa touhutessa se sitten unohtuu. Knapen seuraavaa juoksutusta torstaina aion kuitenkin dokumentoida ainakin jossain määrin. Alamme harjoitella hepan kanssa myös lastausta, koska se osoittautui maanantain klinikkareissulla hankalaksi hommaksi. Muutaman viikon päästä pitää Knappe viedä vielä uudestaan klinikalle piikitettäväksi ja hoidettavaksi. Heidin kanssa ei ole nyt mitään suunnitelmia, paitsi kengitys ensi viikolla. Katsotaan, pystyisikö senkin kanssa alkaa vielä treenata.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Puhtaanvalkoinen pakkaslumi narskuu ponin kavioiden alla. Aurinko alkaa valaista valkoista maisemaa pilvien välistä. Lähes punaisena hehkuva poni kävelee innokkaasti metsätiellä ja odottaa pienintäkin pohjeapua, että saisi alkaa ravata. Ratsastaja liikauttaa jalkojaan ponin kylkiä vasten ja poni siirtyy korvat hörössä raviin. Ravi on lyhyttä ja reipasta, kuin ompelukoneen tikutusta, mutta aamuista ratsastajaa vain naurattaa. Alamäen alkaessa ratsukko hidastaa käyntiin ja jatkaa upean metsämaiseman ihailua. Poni tarkkailee valppaana ympäristöään ja ratsastaja laulelee iskelmälauluja hymy korvissaan.

vanha kuva, mutta sopi aamun tunnelmaan

 Taisin olla ensimmäistä kertaa Heidin muuton jälkeen yksin maastossa tänään aamulla. Olin tallilla vähän puoli yhdeksän jälkeen ja hain Höpön heti talliin. Harjasin sen käytävällä ja laitoin vain suitset päähän. Pihalla kiipesin väärältä puolelta korokkeelta selkään, koska poni ei suostunut seisomaan oikein päin. Lähdin kävelemään tietä pitkin ja Heidi käveli ihanasti rentona, vaikka katselikin kokoajan ympärilleen ja käveli reippaasti. Pian käännyin pienemmälle metsän reunustamalle tielle ja otin muutaman pätkän ravia menosuuntaan. Kun en ollut enää ihan varma, mistä alkaa jonkun piha, käännyin takaisin päin ja otin vielä vähän ravia, kun poni oli niin innoissaan. Se odotti koko ajan pohjeapua ja otti muutamia steppiaskeleitakin. Kun pyysin ravia, se nosti pään ylös ja tikitti korvat hörössä kovaa vauhtia menemään. Jollain muulla hepalla mua olisi varmaan pelottanut, mutta Höpöä en osaa enää pelätä.

Knappe sitä vastoin on ollut ihan katastrofi viime päivinä. Sillä on siis selkä kipeä, tarkkaa vaivaa en osaa sanoa, mutta eläinlääkäri senkin tietää. Siksi ollaan kävelytetty Knappista nyt maanantaihin asti, eli suurin piirtein kaksi ja puoli viikkoa. Ensimmäisen viikon se käyttäytyi kuin pikku enkeli, mutta kipulääkekuurin loppupäässä se alkoi olla vähän villi. Se oli viimeisen viikon todella ärsyttävä taluttaa, viskoi päätään ja hypähteli pikkuäänistä. Kerran se hyppäsi pystyyn ja muutaman kerran yritti lähteä karkuun ja peruuttamaan pois paikalta. Kertaakaan se ei kuitenkaan päässyt irti, vaan uskoi kun narusta nykäisi, että ooppas nyt siinä.

Kun äiti vei Knapen maanantaina klinikalle, se sitten repäisi. Klinikalla oli ollut hieman luppoaikaa hoitopisteen ollessa varattuna, ja lääkärit päättivät katsoa Knapen liikkeitä vielä uudestaan, vaikka se ei ollutkaan reissun tarkoitus. Koska Knappe ei ole kovin varma juoksutettava vielä (:D), äiti hyppäsi selkään aikomuksenaan ravata vähän. Selkään pääsyn jälkeen Knappe oli kävellyt muutaman askeleen, sitten ravannut ja sen jälkeen päättänyt, että tämä saa riittää. Se oli nostanut omaehtoisesti laukan ja alkanut pukitella. Äiti tiputtautui tässä vaiheessa pois, ja Knappe lähti rallittamaan ympäri maneesia. Lopputuloksena: Knappe saatiin tutkittua, hoidettua ja piikitettyä, mutta äiti päätyi sairaalaan leikkauttamaan yhtä jalkapöydän luuta pois toisen sisältä. Nyt Knappe on puolitoista viikkoa pelkällä tarhaliikunnalla, ja sen jälkeen jatkamme tallinomistajan kanssa juoksutusharjoittelua. Selkään menee seuraavaksi ammattilainen.

Puoli kuukautta heppailua

Vuoden alku on mennyt omalla tavallaan tosi nopeasti, mutta kuitenkin tosi rauhallisissa tunnelmissa. Melkein kolme viikkoa on jo pyyhältänyt ohi ilman, että mitään kovin erikoista olisi tapahtunut. Koulu alkaa pikkuhiljaa ottaa valtaa elämästä, kun abikurssit ja ryhmätyöt vaativat erityistä huomiota. Heppojen kanssa elämä on hidastunut loppuvuoden hektisyydestä ja hevosen etsimisestä. Heidi elelee Pornaisissa tyytyäisenä, vaikka emme siellä ehdi joka päivä käydä. Se on lihonut järkyttäväksi pullukaksi, mutta liikuntaa pitää lisätä todella varovasti, enkä itse ole ainakaan juuri uskaltanut Heidillä ravailla siellä käydessäni. Viikko ja vähän yli sitten Knappe alkoi liikkua epäpuhtaasti. Ensin se ei käyttänyt vasenta takastaan oikeassa laukassa eikä paria päivää myöhemmin ravissakaan. Knapella ei ole siis viime torstain jälkeen ratsastettu ennen kuin eilen, koska eläinlääkäri kävi sitä tänään katsomassa.

Knappea on lepoajasta huolimatta kävelytetty lähes joka päivä, koska emme vielä tienneet, miten paljon se kerää energiaa, ja koska se pystyi kävelemään. Uskon, että jos hevosta ei ole pakko seisottaa, sen kannattaa vähän liikkua. Kävelytys on myös hyvä tapa hankkia sitä luottamusta ja kivaa laatuaikaa. Viikonloppuna mulla oli tosi hauskaa, kun annoin Knapelle yhden namin sen jännittyessä, kun toinen hevonen ravasi ohi. Sen jälkeen se kerjäsi nameja kaiken aikaa ja samalla keskittyi muhun, eikä siihen ympärillä pyörivään pelottavaan hevoseen. Knapen tarha on myös sen verran pieni, ettei se siellä juurikaan liiku. Kävelytyksessä oli sekin hyvä puoli, että poikaystäväni suostui ottamaan musta ja Knapesta muutaman kuvan istuttuaan maneesin katsomossa puoli tuntia mun kävellessä hevosen kanssa.

Tiistaina iltapäivällä meidän tallille tuli satula-auto, ja muutaman muun hevosen lisäksi Knapellekin sovitettiin kymmenkuntaa koulusatulaa. Kaikki olivat hieman väljiä edestä tai vaihtoehtoisesti vähän tasapainoisia. Muuten hyvännäköiset satulat kippasivat helposti eteen jo kun vyö laitettiin kiinni. Yksi sopiva yksilö kuitenkin löytyi suurinpiirtein melkein meidän budjetistamme. Tiistaina en vielä viitsinyt (uskaltanut) mennä ratsastamaan. Olin nimittäin juuri tullut tallille, kun tallityöntekijä pysäytti minut ja kertoi, että Knappe on siirretty isompaan tarhaan, jotta sillä olisi enemmän tilaa riekkua. Heppa oli kuulemma näyttänyt niin virtaisalta, että tarvitsi parempaa liikkumatilaa. Se oli jo aamulla rykäissyt tarhan portilta taluttajan kädestä ja potkaissut mennessään ilmaa. Ei siis ollut yrittänyt mitenkään potkaista ihmistä, vaan innoissaan vaan heittänyt takapäätä. Ja siellähän Knappe juoksenteli ja pukitteli tarhassa, kun menin hakemaan sitä. Ei se meinanut malttaa edes kävellä talliin, mutta jäi sitten kuitenkin rauhassa karsinaan mutustamaan olkia.

Eilen menin äitin kanssa tallille katsomaan ja kokeilemaan sovitukseen jäänyttä satulaa. Knappea piti rasittaa, jotta vaiva näyttäytyisi myös eläinlääkärille tänään, ja äiti sai kunnian ratsastaa. Mulla ei tosiaan ole vielä ihan kunnollista luottoa tohon hevoseen, oon vähän arka vieraiden hevosten kanssa, varsinkin kun se on nyt vain kävellyt. Olen kuitenkin ratsastanut pelkästään varmaakin varmemmalla Höpöllä viimeiset kuusi vuotta. Knappe oli vielä vähän huono varsinkin vasempaan kierrokseen ravissa, oikealle se näytti paljon paremmalta. Hyvä juttu oli se, ettei se ollut mitenkään erityisen energinen, vaikka säikähtikin muutaman kerran toista hevosta. Itse vain kävelin lopuksi ja tunnustelin satulaa, joka muuten näytti ja tuntui aika hyvältä. Se on vähän lyhyempi kuin Knapella käytetty lainasatula, mutta muuten aika saman mallinen. Toivotaan, että satula näyttää jatkossakin hyvältä, ja että Knapen jalkaongelmat ovat jotain pientä. En ole vielä kuullut eläinlääkärin tuomiota, joten uskon että se oli hyvä tuomio.

2017

"Uusi vuosi, uudet kujeet", niinhän sitä sanotaan. Meillä tämä yleinen sanonta kävi toteen, kun Heidi muutti vuodenvaihteessa uudelle tallille. Nyt se asuu vanhan tallikaverimme omassa pihassa kahden suomenhevosen kanssa kokopäivätarhauksella, viettäen yöt kuitenkin tallissa. Vaikka Höpö muutti kauemmas, se on edelleen meidän omistuksessa, ja liikutetaan sitä itse tallinomistajan avulla.

Olen niin onnellinen Höpön uudesta asuinpaikasta. Tallinomistaja on todella mukava ja tilat ovat kotoisat. Höpöllä on oma tarhakaveri ja paksu purupatja karsinassa. Heinääkin tupataan eteen niin paljon kuin vain poni jaksaa syödä. Paikka on kuin taivas! Maastoja on paljon ja autoilijat hidastavat ja moikkaavat ratsukon ohittaessaan. Tallilla tuntee olonsa tervetulleeksi ja karsinansiivousapua arvostetaan. Höpökin näyttää onnelliselta isossa tarhassa, vaikka nuori tarhakaveri tuleekin vähän iholle.

Muutenkin tämän vuoden aloitus on mulla alkanut tosi ihanasti. Uudenvuodenaattona olin hyvässä seurassa, vuodenvaihteen jälkeen kuuntelin mukavien ihmisten kanssa hyvää musiikkia ja lauloin täysillä mukana vanhoja iskelmäbiisejä. Nukkumaan pääsin vähän ennen viittä poikaystävän kainaloon ja aamupäivällä lähdin äidin kanssa Höpön luokse maastoilemaan. Heidi on niin ihanan reipas ja tarkkaavainen nyt kun sillä on paljon energiaa. Jotkut hevoset alkavat pöllöilemään, mutta Heidi vain katselee ympärilleen paremmin ja pitää vauhtia yllä.

Tästä tulee hyvä vuosi.