Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Puhtaanvalkoinen pakkaslumi narskuu ponin kavioiden alla. Aurinko alkaa valaista valkoista maisemaa pilvien välistä. Lähes punaisena hehkuva poni kävelee innokkaasti metsätiellä ja odottaa pienintäkin pohjeapua, että saisi alkaa ravata. Ratsastaja liikauttaa jalkojaan ponin kylkiä vasten ja poni siirtyy korvat hörössä raviin. Ravi on lyhyttä ja reipasta, kuin ompelukoneen tikutusta, mutta aamuista ratsastajaa vain naurattaa. Alamäen alkaessa ratsukko hidastaa käyntiin ja jatkaa upean metsämaiseman ihailua. Poni tarkkailee valppaana ympäristöään ja ratsastaja laulelee iskelmälauluja hymy korvissaan.

vanha kuva, mutta sopi aamun tunnelmaan

 Taisin olla ensimmäistä kertaa Heidin muuton jälkeen yksin maastossa tänään aamulla. Olin tallilla vähän puoli yhdeksän jälkeen ja hain Höpön heti talliin. Harjasin sen käytävällä ja laitoin vain suitset päähän. Pihalla kiipesin väärältä puolelta korokkeelta selkään, koska poni ei suostunut seisomaan oikein päin. Lähdin kävelemään tietä pitkin ja Heidi käveli ihanasti rentona, vaikka katselikin kokoajan ympärilleen ja käveli reippaasti. Pian käännyin pienemmälle metsän reunustamalle tielle ja otin muutaman pätkän ravia menosuuntaan. Kun en ollut enää ihan varma, mistä alkaa jonkun piha, käännyin takaisin päin ja otin vielä vähän ravia, kun poni oli niin innoissaan. Se odotti koko ajan pohjeapua ja otti muutamia steppiaskeleitakin. Kun pyysin ravia, se nosti pään ylös ja tikitti korvat hörössä kovaa vauhtia menemään. Jollain muulla hepalla mua olisi varmaan pelottanut, mutta Höpöä en osaa enää pelätä.

Knappe sitä vastoin on ollut ihan katastrofi viime päivinä. Sillä on siis selkä kipeä, tarkkaa vaivaa en osaa sanoa, mutta eläinlääkäri senkin tietää. Siksi ollaan kävelytetty Knappista nyt maanantaihin asti, eli suurin piirtein kaksi ja puoli viikkoa. Ensimmäisen viikon se käyttäytyi kuin pikku enkeli, mutta kipulääkekuurin loppupäässä se alkoi olla vähän villi. Se oli viimeisen viikon todella ärsyttävä taluttaa, viskoi päätään ja hypähteli pikkuäänistä. Kerran se hyppäsi pystyyn ja muutaman kerran yritti lähteä karkuun ja peruuttamaan pois paikalta. Kertaakaan se ei kuitenkaan päässyt irti, vaan uskoi kun narusta nykäisi, että ooppas nyt siinä.

Kun äiti vei Knapen maanantaina klinikalle, se sitten repäisi. Klinikalla oli ollut hieman luppoaikaa hoitopisteen ollessa varattuna, ja lääkärit päättivät katsoa Knapen liikkeitä vielä uudestaan, vaikka se ei ollutkaan reissun tarkoitus. Koska Knappe ei ole kovin varma juoksutettava vielä (:D), äiti hyppäsi selkään aikomuksenaan ravata vähän. Selkään pääsyn jälkeen Knappe oli kävellyt muutaman askeleen, sitten ravannut ja sen jälkeen päättänyt, että tämä saa riittää. Se oli nostanut omaehtoisesti laukan ja alkanut pukitella. Äiti tiputtautui tässä vaiheessa pois, ja Knappe lähti rallittamaan ympäri maneesia. Lopputuloksena: Knappe saatiin tutkittua, hoidettua ja piikitettyä, mutta äiti päätyi sairaalaan leikkauttamaan yhtä jalkapöydän luuta pois toisen sisältä. Nyt Knappe on puolitoista viikkoa pelkällä tarhaliikunnalla, ja sen jälkeen jatkamme tallinomistajan kanssa juoksutusharjoittelua. Selkään menee seuraavaksi ammattilainen.