Mä en tosiaankaan ymmärrä miten tai miksi, mutta Knapen viimeisen klinikkareissun ja sitä seuranneen viikon sairaslomailun jälkeen mua on alkanut pelottaa Knapen selässä. En usko pelkääväni tippumista, koska se on mulle jo suhteellisen tuttua hommaa eikä mua koskaan pudotessa ole pahemmin sattunut. Knappe on myös suhteellisen pieni hevonen (n. 160cm korkea), joten maahankaan ei olisi pitkä matka. Luulen, että pahinta Knapella ratsastuksessa on se, ettei se ole aina täsyin mun kontrollissa. Heidiin verrattuna se on todella arvaamaton ja nopea liikkeissää, vaikka vaikeampiakin hevosia tietysti löytyy. Omituisinta kaikessa tässä on se, että mulla on viimeaikoina mennyt ratsastus ihan hyvin, heppa on ollut suhteellisen kiltisti, en ole tippunut Knapen tai muidenkaan hevosten kyydistä. Ei siis ole oikeastaan mitään rationaalista syytä pelätä. Onko teillä ollut tälläisiä ongelmia hevosten tai muiden harrastusten kanssa?
Olen nyt tästä johtuen ratsastanut Knappiksella vain valvovan silmän alla, koska mun reaktio jännitykseen on helposti ohjista vetäminen, mikä ei todellakaan toimi tuon hevosen kanssa. Muuten Viivi on ratsastanut sen mitä on ehtinyt ja mä oon juoksutellut loput Knapen liikkumisen tarpeesta. Knappe on nyt tosiaan ihan täysin juoksutettavissa oleva hevonen, ja olen tarvinnut sen kanssa apua vain kerran kun päätin juoksuttaa todella tuulisena päivänä vapaapäivän jälkeen ulkokentällä. Hevosella oli tosiaan hauskaa juosta koko isoa kenttää ympäri liinan roikkuessa perässä. Muuten kuin tällä karkauskerralla Knappe on siis ollut kiltisti liinassa ja juoksutinpa kerran jo ilman sivuohjia tai ketjua leuan alla. Eilen myös irtojuoksutin sen kentällä ihan tarkoituksen kanssa, ja kyllähän Knapesta irtoaa vauhtia kun vaan saa mennä.
Tosiaan tuosta pelontunteesta vielä, siihen ei siis ole mitään syytä, mikä tekee asian todella vaikeaksi ratkaista. Olen joutunut todellakin miettimään ratsastaessa omaa istuntaa, milloin se on tukeva ja milloin esimerkiki rento tai jännittynyt, sekä millainen sen pitäisi olla, jotta olisi sekä oikeasti turvallista ratsastaa että turvallinen olo. Turvallinen olohan syntyy usein pienestä etukenosta ja "valmiustilasta" jossa keho on hieman jännittynyt joka paikasta. Mulle turvallinen olo syntyy myös siitä että hevonen menee hitaasti ja vastaa pidätteisiin hyvin. Tosiasiassa turvallista on mennä silloin, kun hevonen liikkuu reippaasti eteen ja kuuntelee kaikkia apuja, jolloin se ei ehdi katselemaan maisemia. Oikeasti turvallinen istunta taas on jopa hieman liikkeen takana, selkä suorassa ja jalat melko edessä.
Melkoista aivotyötä on mulle tuottanut tämän sisäistäminen, enkä todellakaan ole näitä asioita vielä kunnolla oppinut. Nyt kuitenkin tuntuu, että oon menossa aivotyön kanssa oikeaan suuntaan ja osaan jo melko hyvin antaa Knapelle aina johonkin suuntaan tilaa mennä, enkä siis jää vain hysteerisenä vetämään molemmista ohjista ja odottamaan, että mihin suuntaan se hevonen päätää karauttaa. Jatkan edelleen ratsastamista opettajan johdolla, ehkä uskaltaudun selkään jos Viivi tulee katsomaan sekä käytän Knapen kanssa gramaaneja lähinnä oman turvallisuuden tunteen vuoksi. Yksi ohja lisää kädessä tuo kummasti hallinnan tunnetta, varsinkin kun se vaikeuttaa hevoselle pään kiskaisemista ylös ja karkuun lähtemistä. Kyllä tämäkin tästä vielä iloksi muuttuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajatuksia? Kerro ne tässä.